Wednesday, May 31, 2017

Pihasuunnitelmia (ja jotain valmistakin)

Kun muutettiin ja suunniteltiin vielä sisäremppaa, vannoin etten koske ensimmäisenä vuonna (2017) pihaan ollenkaan. No, vielä en ole koskenut, mutta suunnitellut senkin edestä... Olen lukenut puutarhakirjoja, selannut puutarhaliikkeiden sivuja, tilannut Piha&Puutarha -lehden (ja lukenut digiarkistosta vanhoja lehtiä) ja tehnyt pihasuunnitelmia paperille. Joka päivä ravaan pihalla ja tutkin, mitä maasta nousee ja yritän epätoivoisesti tunnistaa maasta nousevia kasvinalkuja.

Tämän hetken ajatus on se, että paraatipuolen eli etupihan kukkapenkki on uudistettava vielä tänä kesänä. Se kasvaa vuohenputkea ja muuta rikkakasvia kauttaaltaan, jokunen narsissi ja tulppaani yrittää kukkia seassa. Ihan kamalan näköinen! Niinkuin pihapiiri muutenkin, mutta panostetaan nyt ensin tuohon sisääntulopuolen siistimiseen, etteivät vieraat ihan säikähdä. :)

Ennen-kuvia, toivottavasti pääsen päivittämään jälkeen-kuvat vielä tänä kesänä:




Lisäys vuodelta 2018:
Alimmaisen kuvan villiintynyt kukkapenkki on etupihalla eli sisäänkulun yhteydessä. Kesällä 2018 pääsimme vihdoin niin pitkälle, että kaivoimme vanhan savimaan pois ja perustimme penkin uudelleen. Saven kaivamisessa meni useita päiviä, oli niin kuivaa koko kesän, että se oli kovaa kuin betoni. Lapiolla ja kuokalla pikkuhiljaa saatiin se kuitenkin perattua pois.

Pohjalle laitettiin juuriestekangas, jotta pensaiden juuret aivät pääse kaivautumaan talon sokkeliin. Multaa tilattiin melkein kaksi kuutiota.



 Lopulta pääsin istutushommiin. Mielenkiintoista katsoa, mitä sieltä keväällä nousee,

Muistin virkistykseksi karttapiirros istutuksista mukaan. Tyhjiin väleihin istutin sipuleita, sekä uusia että niitä, jotka nousivat vanhan savimaan mukana ylös.

No comments:

Post a Comment